Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Markus Laakso
Mikä selittää pienen Vieremän kunnan kohentuneet terveysindeksit? Kävimme kysymässä asiaa Ponssen tehtaalla, lukiossa ja seurakunnassa.
Kuulimme yhteisöllisyyden ylistystä, mutta myös listan asioita, joista yhä vaietaan.
”Suoraan kysyminen saatikka suoraan vastaaminen eivät taida kumpikaan kuulua savolaiseen mentaliteettiin”, sanoo Ulla Heikkinen, syntyperäinen vieremäläinen, pohjoisessa Suomessa työskennellyt ja Kainuun kautta kotikuntaansa palannut.
Heikkinen on ponsselainen. Yksi kuudestasadasta työntekijästä, jotka saavat tienestinsä metsäkoneita valmistavan Ponssen tehtaalta Vieremällä.
Heikkinen työskentelee Ponsse Klubin esihenkilönä ja nyt, jouluviikolla kesken työpäivän hän on tehtaan historiahuoneeksi nimetyssä tilassa neljän työtoverinsa, toimituskeskuksen vientikoordinaattori Jonna Siposen, markkinointispesialisti Teemu Vidgrenin, aluejohtaja Antti Räsäsen ja kokoonpanovaraston esihenkilön Markku Nissisen, kanssa.
Viisikko on lupautunut pohtimaan vieremäläistä arkea ja todellisuutta sekä sitä, mistä mahtaa kummuta selitys kunnan kohentuneille terveysindekseille. Yksi peruste sille, että vieremäläiset voivat indeksien mukaan aiempaa paremmin, nousee nopeasti esille.
Kaikille avoimet tapahtumat, yhdessä tekeminen ja näiden synnyttämä yhteisöllisyys – siinä hyvinvoinnin resepti vieremäläiseen tapaan.
”Avoin puhumisen kulttuuri ei todella ole vahvinta osaamistamme. Mutta kun kokoonnumme toimimaan yhdessä, ei tarvitse erikseen kysyä, kuinka voit. Yhdessä tekeminen on hiljaista mielenterveystyötä ja sopii savolaiseen elämänmenoon”, Ulla Heikkinen kauniin oivaltavasti määrittelee.
Vieremällä tapahtuu, paljon. On 4H-kerhon leffailtoja, pipolätkää, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, kyläyhdistysten ja eläkeläisten virkeää toimintaa, kansalaisopiston kursseja moneen lähtöön. On uusi Iivon Areena tekonurmikenttineen. Ja se kaikkien kyläläisten yhdistyksenä itseään kuvaava Vieremän Kylänraitti, jonka lauluillat, naisten kumpparikävelyt ja muut tapahtumat nousevat esille Ponssen viisikon jutustelussa.
Kun Kylänraitti pari viikkoa sitten isännöi torilla joulun avaustapahtumaa, puuroannoksia meni yli 400 lautasellista.
”Kunnanjohtaja näyttää mallia, on monessa mukana.”
”Se on yksi esimerkki tapahtumistamme, jonne on helppo tulla. Osallistumisen kynnys on saatu matalaksi. Ja kunnanjohtaja näyttää itse mallia, on monessa mukana”, Markku Nissinen kehuu Mika Suomalaista.
”On tärkeää, että tapahtumiin voi tulla omana itsenään. Riittää, että tulee paikalle. Sitten huomaa, että on vähemmän huono olo, kun osallistuu yhteiseen tekemiseen”, Antti Räsänen kiinnostavasti sanoittaa.
Kuka joulupuuron maksoi? Kysymys hiljentää puheliaat ponsselaiset. He eivät osaa nostaa esille juuri muitakaan henkilöitä, jotka ovat virkeiden tapahtumien takana ratkaisevan keskeisessä roolissa.
Kuin vahingossa paljastuu, että yksi viisikosta oli joulun avaustapahtumassa joulupukin peruukkiin ja partaan sonnustautuneena. Vasta erikseen kysyttäessä hän kertoo olleensa paikalla pukin roolissa kolmena vuonna peräkkäin.
”Lapset ovat pääosassa, mutta siinä tulee juteltua vanhempienkin kanssa tärkeistä asioista. Lapsilta sain kirjeitä, karkkia – ja tapahtumasta hyvän mielen. Eikä vienyt aikaa kuin puolitoista tuntia”, sanoo pukkina esiintynyt, jonka henkilöllisyyden pidämme jouluperinteen mukaisesti tässä jutussa salaisuutena.
Kuka joulupuuron maksoi? Kysymys hiljentää puheliaat ponsselaiset.
Ohimennen selviää sekin, että Jonna Siponen kuuluu Kylänraitin hallitukseen.
”Minut vain eräässä tilanteessa värvättiin mukaan. Siellä pääsee mukavalla tavalla osalliseksi yhteisöllisyydestä”, hän sanoo.
Kunnan liikuntamahdollisuuksia kehutaan, ja sivulauseessa joku tulee maininneeksi, että Teemu Vidgren vetää Vieremän Peli-Haukkojen puheenjohtajana joka viikko 6-14-vuotiaille lapsille jalkapallotreenit. Paikalle tulee aina peräti 30-40 tyttöä ja poikaa.
”Kaksitoistavuotias poikani pelaa jääkiekkoa Iisalmen Peli-Karhuissa, mutta hänkin valitsee usein lätkäharkkojen sijaan Teemun futistreenit. Siellä on kuulemma hauskempaa”, Antti Räsänen kertoo.
Ponsselaiset arvelevat vieremäläisen yhteisöllisyyden avaimeksi juuri sen, ettei kukaan nosta itseään jalustalle toiminnan ideoijana tai toteuttajana.
”Tapahtuman järjestää kuka milloinkin”, he sanovat.
”Tässä salaisuutemme ehkä onkin. Kun osallistumisen kynnys on matala ja toimijoita löytyy niin yrittäjistä, tavallisista kuntalaisista, päättäjistä kuin kunnan johdosta, syntyy tunne siitä, että olemme aidosti kaikki samassa veneessä”, Ulla Heikkinen pohtii.
”Yhteisöllisyydestä kasvaa arkeen kuin huomaamatta tärkeä taustavire.”
Aktiivinen osallistuminen on siksikin tärkeää, että siitä voi ajan myötä tulla tapa.
”Ja kun pääsee osalliseksi yhteisöllisyydestä, siitä kasvaa omaan arkeen kuin huomaamatta tärkeä taustavire”, Antti Räsänen sanoo.
Yhteisöllisyys ja kohtaaminen ovat porukan mielestä parasta kasvotusten.
”Ehkä aktiivinen toimintamme on myös hiljaista kapinaa verkkoon siirtyvää toimintaa vastaan”, Ulla Heikkinen pohtii. Jonna Siponen on samaa mieltä:
”Voi olla aika kylmää elämää, jos yhteisöllisyyttä pääsee kokemaan vain ruudun kautta.”
Uusi Kansallinen terveysindeksi Kansallinen terveysindeksi kuvaa laajasti suomalaisten terveydentilaa ja sen alueellisia eroja. Vaikka vertailua ei voi aivan suoraan tehdä aiempiin suppeampiin terveysindekseihin, luvut kertovat Vieremän kulkevan kohti terveempää tulevaisuutta niin yleisen sairastavuuden kuin mielenterveyden ongelmien osalta.
Monen muunkin Pohjois-Savon kunnan suunta on hyvä. Silti maakuntamme asukkaat ovat Suomen sairaimpia. Erityisesti mielenterveyden ongelmia on pohjoissavolaisilla muita selkeästi enemmän.
Ponsselaiset tunnistavat todellisuuden indeksien takaa.
”Ilman työpaikkaa syntyy peräkylän immeisiä.”
”On hyvin tiedossa, että esimerkiksi viljelijöillä on ahdinkoa ja kuormitusta sekä niiden seurauksena henkistä pahoinvointia. Eikä tilannetta helpota sukupolvesta toiseen siirtyvä asenne, että periksi ei anneta. Viimeiseen päätyyn vedetään apua pyytämättä”, Teemu Vidgren toteaa, ja Antti Räsänen nyökkää vierestä:
”Olen asunut maaseudulla nyt vuoden ja nähnyt, kuinka valtavasti tiloilla tehdään työtä. Välillä tuntuu, että traktori pörrää yötä päivää.”
Työelämän rakennemuutos on jättänyt tylyt jälkensä Vieremällekin. Ponsse on monessa mielessä kunnan pelastus ja osaselitys maakunnan alhaisimpaan työttömyysprosenttiin, mutta ei se lähes 3500 asukkaan kunnassa jokaista voi työllistää.
”Minkäs teet, kun työt lähtevät. Kaikki eivät pysty lähtemään töiden perässä. On hyvä miettiä, keitä silloin jää jäljelle”, Räsänen sanoo.
”Ilman työpaikkaa syntyy peräkylän immeisiä”, Markku Nissinen täydentää.
Jonna Siponen näkee Pohjois-Savon sairastavuuden takana resurssipulaa.
”Ennalta ehkäisevistä palveluista on meilläkin Vieremällä puutetta”, hän sanoo ja saa tukea Ulla Heikkiseltä:
”Ennaltaehkäisy on paras tapa estää ongelmien syntymistä. Vieremällä elämä on hyvää kaikille vauvasta vaariin. Jokaisen olisi hyvä olla mukana jossakin aktiviteetissa, olipa se työ, opiskelu, harrastus, vapaaehtoistyö tai liikunta. Syrjäytyminen on aina syy mutta myös seuraus”, hän näkee.
Vastuu huolenpidosta, välittämisestä, yhteisöllisyyden luomisesta ja porukkaan pyytämisestä kuuluu ponsselaisviisikon mielestä kaikille.
”Myös kunnalle”, Räsänen lisää.
”Saisipa jokainen pienestä lähtien tuntea, että kuuluu porukkaan. Osa toki haluaa olla yksin, ja sekin pitää sallia” Ulla Heikkinen sanoo.
”Mutta ei kukaan halua olla yksinäinen”, Jonna Siponen sanoo.
”Eikä arvoton”, Heikkinen lisää, epäilemättä koko kvintetin suulla.
Ponssen yhteiskuntasuhteiden johtaja Juha Vidgren on tutkinut Kansallisen terveysindeksin tuoreita lukuja Vieremän osalta ilahtuneena.
”On tärkeää, että tällaista sairastavuuden tilastointia tehdään. Kunnissa pitäisi osata hyödyntää lukuja ja peilata toimintoja niitä vasten”, hän sanoo.
Vieremän kohentuneet indeksiluvut eivät Vidgrenin mielestä anna kuitenkaan syytä tyytyä nykytilanteeseen. Hän epäilee, että kun korona-aika näkyy tulevissa indekseissä, voivat luvut kääntyä huonompaan suuntaan.
”Olen hiukan huolissani nuorista ja heidän aktiivisuudestaan. Onneksi koulun ja nuorisotoimen suunnalta tulee nyt lupaavia viestejä siitä, että nuoret ovat löytämässä tien takaisin yhteiseen toimintaan.”
Juha Vidgren rohkaisee nuoria sietämään tylsyyttä ja lukemaan uutisia.
”Kannan huolta siitäkin, kuinka paljon nuoret viettävät aikaa verkossa. Jos se jää ainoaksi kohtaamispaikaksi, on syytäkin olla huolissaan.”
Vidgren kutsui hiljattain seiskaluokkalaiset vieraakseen Ponssen tehtaalle. Hän valoi nuoriin tulevaisuuden uskoa, rohkaisi heitä sietämään tylsyyttä ja ohjasi hankkimaan sivistystä seuraamalla maailman tapahtumia.
”Kehotin heitä lukemaan uutisia Yleltä ja Hesarista. Muistutin myös, ettei uutisista välittyvä kielteisyys ole koko kuva maailmastamme.”
Vidgren suunnittelee, että Ponsse suuntaa tulevaisuudessa taloudellista tukeaan sponsoroinnin sijaan nuorten kerho- ja harrastustoimintaan.
”Haluan olla luomassa toimintaa, joka luo turvallisuutta nuoruuteen ja jossa nuori on hyvän kerho-ohjaajan myötä hyvissä käsissä. Toivottavasti saisimme Ylä-Savossa yrityksiä mukaan tukemaan tällaista toimintaa.”
Juha Vidgrenin mielestä pienissä kunnissa keskeinen kysymys hyvinvoinnin kannalta on, kuinka asukkaille saadaan luotua mahdollisuuksia kiireettömiin kohtaamisiin.
Jos Ponsse on kunnassa merkittävä työllistäjä, on Juha Vidgren henkilönä merkittävä tapahtumien tukija, myös taloudellisesti.
”Parhaat tapahtumat luodaan yhteisellä tekemisellä, ei rahalla. Pienet ja maksuttomat tapahtumat nuotiokahveineen tai kirpputoreineen ovat arvokkaita”, hän huomauttaa.
Vidgren ideoi parhaillaan, millaisilla ratkaisuilla yhdistykset ja seurat voisivat välttää hallinnollisen byrokratian ja saisivat tämän myötä helpommin ihmisiä toimintaansa mukaan.
”Parhaat tapahtumat luodaan yhteisellä tekemisellä, ei rahalla.”
”Olisi kiinnostavaa luoda Vieremälle toimielin, josta seurat saisivat keskitetysti kunnan tarjoamana hallinnollista tukea vaikkapa vuosikokousten hoitamiseen. Aktiiviset ihmiset voisivat keskittyä itse toimintaan ilman kokouksia ja puheenjohtajuuksia.”
Yhteistyö Ponssen ja kunnan välillä on hyvällä mallilla – ja molempia hyödyttävä. Vidgrenin ideamyllyssä uusin ajatus on joka kevät ja syksy järjestettävä tempaus, joka olisi kaikille perheille avoin ja joka toteutettaisiin juuri Ponssen ja kunnan yhteistyönä.
”Kunnassa on erittäin myönteinen meininki. Yksi hieno signaali on, että Vieremälle palkattiin uuteen tehtävään hyvinvointityöntekijä”, Vidgren kehuu. Hän näkisi mieluusti, että hyvinvointia ymmärrettäisiin luoda myös yli kuntarajojen.
”Meillä on varsin lyhyt matka Iisalmeen, Kiuruvedelle ja Sonkajärvelle, joten yhteyden luominen ei pitäisi olla vaikeaa. Yhteydenpito voisi olla konkreettisempaa vaikkapa koululaisten, lukiolaisten ja eläkeläisten osalta”, hän lähettää haasteen naapurikuntiin.
Ponssen tehtaalta reilun kilometrin päässä seisoo Vieremän koulukeskus ja 50 oppilaan lukio. Joulukuun hämärässä iltapäivässä lukion modernia auditoriota valaisevat nuoruuden innokkuus ja vahva usko tulevaisuuteen.
Säteily lähtee hyväntuulisesta kolmikosta – abiturientti Iida Autio, 18, sekä kuusitoistavuotiaat ekaluokkalaiset Essi Marin ja Anni Honkajärvi löytävät arjestaan ja nuoruusvuosistaan Vieremällä koko joukon hyviä asioita.
Aution ajatukset ovat kevään ylioppilaskirjoituksissa ja opiskeluhaaveissa.
”Haen Ouluun opiskelemaan psykologiaa. Haluan kokea, millaista on asua isommassa kaupungissa. Mutta Vieremästä en erkane koskaan”, hän uskoo.
Koko kolmikko sanoo, että Vieremällä on turvallista varttua ja kasvaa.
”Täällä jokainen hyväksytään. On sallittua olla oma itsensä.”
”Kävin alakoulun Kauppilanmäellä, 15 kilometrin päässä kylältä. Luokallani oli vain kuusi oppilasta. Harrastusmahdollisuuksia ei tuolloin lähellä ollut, mitta vanhempani kuskasivat minua viikoittain kahdeksan vuoden ajan kylälle kanteleen soittotunneille”, Autio kertoo.
"Hyppy yläkouluun keskustaan sujui ilman ongelmia."
Essi Marin taas on viettänyt ison osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan koulukeskuksessa: samassa rakennuksessa ovat kaikki, lukio, ala- ja yläkoulu.
”Tässä talossa on turvallinen ilmapiiri. Ihmisiä on vähän. Oppilaat ja heidän persoonansa tunnetaan”, Marin listaa tunnelmaan vaikuttavia asioita.
”Täällä jokainen hyväksytään. On sallittua olla oma itsensä”, Honkajärvi vahvistaa.
Kun lukiolaiskolmikko pohtii vieremäläistä elämänmenoa, ongelmiakin nousee tietysti esille. Juha Vidgrenin huoli nuorten osallisuudesta ja aktiivisuudesta on aiheellinen.
”Tiedän nuoria, jotka koulun jälkeen eivät käy missään eivätkä tapaa ketään. Heillä ei ole sellaiseen mielenkiintoa. He istuvat koneella ja pelaavat”, Essi Marin kertoo.
Triosta jokainen tuntee nuoria, jotka kärsivät masennuksesta ja yksinäisyydestä.
”Auttavia puhelinnumeroita on, mutta kynnys soittaa niihin taitaa olla aika korkea”, Marin arvelee.
Oppilaat ovat tietoisia myös maakuntansa korkeasta sairastavuudesta.
Nuoret eivät enää häpeä ongelmia.
”Voisivatko mielenterveysongelmat Pohjois-Savossa olla kulttuurinen juttu. Ennen oli normi, ettei vaikeista asioista puhuta. Avautumista hävettiin, ja sen koettiin huonontavan sosiaalista statusta”, Iida Autio pohtii.
Tytöt uskovat, että vaikenemisen kulttuuri on kuitenkin murtumassa.
”Nuoret eivät enää häpeä ongelmiaan. Itsekin voin kertoa kavereilleni, jos sydämellä on jotain raskasta”, Anni Honkajärvi sanoo.
”Kaveruuteen juuri kuuluu, että pystyy avautumaan – vaikeistakin asioista”, Marin täydentää.
Tytöt tunnistavat myös pienelle paikkakunnalle tyypilliset puutteet.
”Opettajissa on vaihtuvuutta, ja joskus he ovat hyvin kiireisiä, koska he opettavat myös yläkoulun puolella”, Autio kertoo.
”Palvelut eivät aina pelaa. Jos tarvitsee lääkäriä, pitää lähteä Iisalmeen”, Marin sanoo.
”Hammaslääkärin kanssa on vielä huonompi tilanne. Hoitoa täytyy lähteä hakemaan Kiuruvedeltä tai Sonkajärveltä”, Honkajärvi mainitsee.
Ja on sillä tärkeällä yhteisöllisyydelläkin nuorten mielestä kielteinen puolensa.
”Välillä ahdistaa, että kaikki tuntevat sinut. Ja jos teet mokan, vanhemmat varmasti kuulevat sen – monelta taholta. Juttu lähtee liikkeelle, välittömästi”, tytöt huokaavat.
Kun rehtori Risto Tenhunen seitsemän vuotta sitten muutti Satakunnan Harjavallasta Vieremälle ja ryhtyi luotsaamaan lukiota, arki yllätti. Hän oli urallaan ehtinyt tottua siihen, että päätöksenteossa koulutus on se, josta aina löytyy säästökohteita.
Vieremällä oli ja on toisin.
”Ihan ensin kiinnitin huomiota koulumme hyvään kuntoon. Seinät eivät tietenkään ole opetuksessa tärkein asia, mutta kyllä nekin mahdollistavat useita asioita”, Tenhunen sanoo.
Pian Tenhunen kiinnitti huomiota ilmapiiriin. Siinä oli jotain uutta.
”Täällä oikein huokuu koulutuksen arvostus.”
”Täällä oikein huokuu koulutuksen arvostus. Niin vanhemmat ja huoltajat kuin yhteistyökumppanimme aina seurakuntaa myöten suhtautuvat hyvin myönteisesti kaikkiin koulutukseen liittyviin ehdotuksiin. Konkreettinen esimerkki on, että kummitoimintamme myötä oppilaat saavat tärkeitä työmahdollisuuksia paikallisista yrityksistä.”
Iisalmelaislähtöinen Tenhunen joutuu hakemaan sanoja kuvatakseen vieremäläistä, koulutukselle myönteistä ilmapiiriä tarkemmin.
”Siihen sisältyy paljon nyansseja, jotka pitkän opetuskokemuksen myötä pystyy aistimaan. Hienovarainen tuki näkyy koulun ja vanhempien välisessä yhteistyössäkin. Se sujuu hienosti. Paljon kuulee tarinoita siitä, kuinka viestintäjärjestelmä Wilma on muuttunut sometyyppiseksi kirjoitteluksi. Meillä viestintä on asiallista ja kunnioittavaa.”
Risto Tenhusta kuunnellessa Vieremän kunnanjohtajan Mika Suomalaisen puheet opetuksen tärkeydestä saavat konkreettisen muodon. Satsaus näkyy siinäkin, että lukio pystyy aika ketterästi reagoimaan nuorten toiveisiin.
”Esimerkiksi viime vuonna japani oli toiseksi suosituin vieras kielemme”, Tenhunen mainitsee.
”Meillä ovat Sonkajärven lukion kanssa myös yhteiset kuraattori, psykologi ja psyykkari. Tarvetta heidän osaamiselleen on ollut.”
Tarve kertoo, että kaikki nuoret eivät voi hyvin. Rehtori ei kuitenkaan tunnista isoksi ongelmaksi nuorten syrjäytymistä. Suomalaisnuorista keskimäärin 50 prosenttia jatkaa peruskoulun jälkeen lukioon. Vieremällä luku on 40.
”Meillä on oppilastyöryhmä nuorten tukena. Pahoinvointi ei silti juurikaan näy. Esimerkiksi pelimaailmaan uppoutuneita on marginaalisen vähän. Toki jokainen on liikaa.”
Opetusmaailman muutostahti koettelee niin opettajia kuin oppilaita.
Opetuksen arjessa Vieremällä tunnistetaan monelle pohjoissavolaiselle oppilaitokselle tuttu ongelma:
”Rekrytointi on vaikeaa. Matematiikanopettajaa haimme pitkään, mutta nyt tilanne on hyvä.”
Opetusmaailman muutostahtia Tenhunen kuvaa hengästyttäväksi. Se koettelee niin opettajia kuin oppilaita.
”Vuosikymmen sitten puhuimme kovasti digiloikasta. Nyt opetusmateriaali on lähes kokonaan verkossa, ja 20-30 prosenttia nuorista kaipaakin paperisia kirjoja. He haluavat tehdä alleviivauksia ja muistiinpanoja.”
”Jotka haluavat paperisen kirjan, meillä he myös saavat sen.”
Voisi ajatella, että jos joku niin seurakuntapastori tuntee kuntalaisten sielunelämää.
”No ehkä joidenkin vieremäläisten sielunelämää tunnen”, hymyilee Maija Sankari oletukselle.
Sankari muutti Vantaan Korsosta Vieremälle reilut neljä vuotta sitten ja oivalsi nopeasti, kuinka arkinen todellisuus eroaa pienen ja ison paikkakunnan välillä. Hän arvelee, että asumisen ja elämisen kulttuuri painavat jälkensä ihmisten asenteisiin – ja näkyvät heijastuksina terveysindekseissäkin.
”Täällä elää vahvasti ajatus pärjäämisen ja selviytymisen pakosta.”
”Vieremä on ollut perinteisesti niukan toimeentulon seutua. Täällä elää vahvasti ajatus pärjäämisen ja selviytymisen pakosta. Työtä pitää tehdä lujasti, mutta valittaminen ei kuulu asiaan”, Sankari piirtää kuvaa pohjoissavolaisuudesta.
”Ongelmista ja puutteista voi puhua yleisellä tasolla, mutta omasta huonosta olosta on vaikea avautua.”
Sankari tunnistaa paikkakunnan pienuuden hyvät ja huonot puolet ja niiden vaikutuksen hyvinvointiin.
”Kun Korsossa menin apteekkiin, kukaan ei tuntenut minua. Vieremällä puuttuu anonyymiys. Jos käyt tapaamassa sosiaalipuolen ammatti-ihmisiä, nämä samat henkilöt voivat tulla raitilla tai apteekissa vastaan. Kohtaaminen on silloin aivan tietynlaista.”
”Henkilökohtaisistakin asioista tulee täällä helposti julkisia.”
Sankari huomauttaa, että vaikeista asioista on usein helpompi puhua vieraalle kuin puolitutulle.
”Esimerkiksi sururyhmäämme on valitettavan korkea osallistumisen kynnys. Ihminen pohtii, miten hän voi avautua ja kertoa esimerkiksi, miltä tuntuu elää yksin puolison menetyksen jälkeen, jos ryhmässä onkin joku tuttu kuulemassa.”
Maija Sankari tunnistaa myös pienen paikkakunnan hyvät puolet.
”Kuulen tarinoita siitä, kuinka ihmiset ovat huolissaan läheisistään ja naapureistaan ja haluavat tukea heitä.”
”Tällaista välittämistä ihmiset kaipaavat. Myönteistä on sekin, että tänne on jäänyt nuoria perheitä. Heille asettuminen Vieremälle on hyvin tietoinen valinta. He haluavat asua maalla, jossa on luontoa ja tilaa.”
Vieremän yhteisöllisyys on tullut pastorille tutuksi.
Vieremän yhteisöllisyys on muutoinkin tullut pastorille tutuksi.
”Täällä on paljon vapaaehtoisvoimin pyöriviä kyläyhdistyksiä, on teatteria ja kuorotoimintaa. Kansalaisopiston kuorojen joulukonsertissa kirkko oli täynnä väkeä.”
”Toiveikkuutta lisää sekin, että täällä on yhä kolme kyläkoulua. Sivukylätkin halutaan pitää hengissä.”
Sakari kertoo tuoreen uutisen jouluviikolta. Huonokuntoinen Vieremän Eteläinen kyläkoulu on käyttökiellossa ja lapset väistötiloissa. Tällä viikolla kunnanvaltuusto päätti, että Eteläien koulun tilalle rakennetaan uusi alakoulu.
”Se oli tulevaisuuteen rohkeasti katsova päätös.”