Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa

Mieliteon viestintä:

Kohti muutosta toivojournalismin keinoin

15.8.2022

Mieliteon vaikuttava, monikanavainen ja toiveikkuutta levittävä viestintä tähtää kulttuurimuutokseen. Tavoite on aktivoida pohjoissavolaiset muuttamaan ajatteluaan, asenteitaan ja käyttäytymistään sekä tekemään tekoja mielen hyvinvoinnin eteen. 

Mikä?

Pohjois-Savo on pitkään ollut maamme sairain maamme sairain maakunta. Ero muihin on erityisen iso mielenterveyden sairastavuudessa. Tieto tilanteesta ei ole johtanut tuloksellisiin toimenpiteisiin ja muutoksiin. Maakunnan laajuisen, kymmenvuotiseksi suunnitellun Mieliteko-hankkeen myötä tilanteeseen on tartuttu uudella tavalla, jossa viestinnän painoarvo on poikkeuksellisen suuri.

Mieliteon vaikuttavan ja monikanavaisen viestinnän tavoite on aktivoida pohjoissavolaiset muuttamaan ajatteluaan, asenteitaan ja käyttäytymistään sekä toteuttamaan tekoja, joiden avulla mielen hyvinvointi lisääntyy ja päihteiden käyttö vähenee.

Haluamme rohkaista ihmisiä tulemaan mukaan toteuttamaan kulttuurimuutosta, joka ajan myötä parhaimmillaan kasvaa maakunnan laajuiseksi, meitä jokaista koskettavaksi murrosliikkeeksi. 

Mieliteko uskoo viestintään, joka luo ja levittää toivoa.

Mieliteko uskoo viestintään, joka luo ja levittää toivoa sekä yhdistää luotettavan tiedon puhuttelevaan tarinaan. Se pyrkii myönteiseen muutokseen luomallaan journalismin uudella suunnalla, toivojournalismilla.

Mielitekomedia.fi:ssä julkaistut uutiset, haastattelut ja reportaasit arkipäiväistävät mielenterveydestä puhumista, poistavat häpeää, lisäävät rohkeutta sekä kertovat siitä, että muutos kohti terveempää Pohjois-Savoa on mahdollinen – se lähtee meistä jokaisesta.

Mieliteon viestinnän suunnittelu käynnistyi elokuussa 2021. Viestinnän sisältöä kehitettiin, hiottiin ja laajennettiin koko ensimmäisen ohjelmakauden ajan elokuun 2023 loppuun asti.  

 

Kolumni jakaja 01

 

Mitä teimme?

Mieliteon viestinnän suunnittelu käynnistyi elokuussa 2021 kilpailutetun kehittäjäkumppanimme Brande Oy:n kanssa. Loimme ohjelmalle nimen, käsikirjan ja  viestintästrategian. Määrittelimme strategiaan viestinnän päätavoitteet alatavoitteineen.

Kehitimme sivustostamme oman median.

Avasimme sosiaalisen median tilit nopeasti. Jo syyskuussa 2021 julkaisimme verkkosivun osoitteeseen www.mielitekomedia.fi. Nopealla aikataululla kehitimme sivustostamme oman median, jossa on runsaasti journalistista sisältöä: kuvitettuja uutisia, reportaaseja, henkilöhaastatteluja sekä kantaaottavia kolumneja ja vlogeja. Asiantuntija-artikkeleissa painotimme ravintoa, unta, liikuntaa, kulttuuria sekä luontokokemuksia – mielen hyvinvoinnin kulmakiviä.

Kaikessa viestinnässä näkökulmamme on myönteinen, ratkaisukeskeinen ja toivoa levittävä. Siksi lanseerasimme journalismin uuden suunnan, toivojournalismin. 

Toteutimme näkyviä viestinnällisiä markkinointikampanjoita yrityskumppaneidemme kanssa. Lisäksi järjestimme kaksi sosiaalisen markkinoinnin koulutusta Pohjois-Savon kuntien työntekijöille. 

 

Kolumni jakaja 02

 

Miksi tällainen toimenpide?

Näemme, että Pohjois-Savon mielenterveys- ja päihdetilanteen kohentaminen sekä hyvinvointia edistävä kulttuurimuutos vaativat suunnitelmallista, ammattitaitoista ja innostavaa viestintää. Viestinnän rooli korostuu, kun tavoite on vaikuttaa ihmisten elintapojen lisäksi asenteisiin ja ajatteluun.

Viestinnällä on keskeinen rooli tiedon jakamisessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Se herättää keskustelua, aktivoi päättäjiä ja edistää myönteistä asenteiden ja käyttäytymisen muutosta.

Mieliteon hankesuunnitelmassa viestintä on keskeinen toimenpide, joka tukee kaikkia ohjelman toimintoja ja varmistaa osaltaan tavoitteiden saavuttamisen.

Hankkeessa on panostettu viestintään poikkeuksellisen paljon palkkaamalla kaksi viestintäasiantuntijaa ja budjetoimalla merkittävästi varoja myös ostopalveluihin.

 

Kolumni jakaja 03

 

Mitä saavutimme?

Saavutimme tavoitteemme erinomaisesti, kun tarkastellaan mielitekomedia.fi:n käyttäjätilastoja ja saamaamme suoraa palautetta. Kasvatimme tietoisuutta ja ymmärrystä mielen hyvinvoinnista. Sosiaalisessa mediassamme synnytimme moniäänistä keskustelua.

Tarjosimme myös vertaisohjeita vaikeiden asioiden käsittelyyn.

"Pienet teot" -sivulle lisätyt, Pohjois-Savon asukkaiden lähettämät ilmiannot pienistä, arkisista hyvistä teoista ilmentävät myönteisyyden kierteen syntymistä.

Tarjosimme myös keinoja sekä vertaisohjeita mielen hyvinvoinnin parantamiseksi ja vaikeiden asioiden käsittelyyn.

Teemojemme ja markkinointikampanjoidemme herättämä keskustelu näkyi niin mediassa kuin kasvokkain käydyissä kohtaamisissa. Mieliteko sai poikkeuksellisen paljon ansaittua medianäkyvyyttä näin nuoreksi hankkeeksi. 

Kolumni jakaja 01

 

Mitä opimme?

Pohjois-Savon korkeiden sairastavuusindeksien madaltaminen on suuri haaste. Viestinnällisesti maakunnan mielenterveyden tilanteen sanoittaminen vaatii erityistä osaamista ja hienovaraista lähestymistapaa.

Palautteet ja medianäkyvyys vahvistavat, että löysimme toimivan viestintätavan ja oikean suunnan. Vaikka Mielitekoa ei vielä tunneta valtakunnallisesti, maakunnassamme hankkeemme ja tavoitteemme ovat saaneet tunnustusta. Valtakunnallista näkyvyyttä saimme hyvin, mutta kaipasimme sitä vielä enemmän.

Päämäärämme tuoda työmme ja tavoitteemme laajempien päättäjäryhmien tietoon täyttyi osittain.

Maakunnassamme hankkeemme ja tavoitteemme saivat tunnustusta. 

Yhteistyö kuntien viestintähenkilöiden kanssa olisi voinut tuottaa vaikuttavampia tuloksia. Tätä mahdollisuutta kannattaa hyödyntää tulevissa Mieliteon hankkeissa.

Lukuisista onnistumisista huolimatta koimme myös epäonnistumisia. Yksi haaste oli saada riittävästi osallistujia kaikkiin toimenpiteisiimme.

Emme esimerkiksi yltäneet elämäntapavalmennuksissa osallistujatavoitteisiin, vaikka käytimme monipuolisesti eri viestintäkeinoja, kuten tekemällä mielitekomedia.fi:n uutisia ja valmennuksille omia alasivuja, sosiaalisen median postauksia, maksullisia Facebook-kampanjoita, printti-ilmoituksia paikallisissa ja alueellisissa lehdissä sekä paperimainoksia, joita jaoimme tapahtumien lisäksi postilaatikoihin muutamissa Kuopion kaupunginosissa. 

Varsinkin työttömien osallistaminen Mieliteon toimenpiteisiin on osoittautunut suureksi haasteeksi, johon ei vielä löydetty riittävää ratkaisua. 

 

Kolumni jakaja 03

 

Päätoteuttajan sana

Viestintäasiantuntijat Katja Hedberg ja Markus Laakso

Mieliteko on vasta alkutaipaleellaan, mutta viestinnällisesti uskomme olevamme oikealla tiellä. Tämä näkyy palautteessa, sosiaalisen median seuraajamäärän kasvussa, mielitekomedia.fi:n lukijamäärissä ja poikkeuksellisen suurena ansaittuna mediakiinnostuksena verrattuna muihin hankkeisiin.

Muutos Pohjois-Savon sairastavuustilanteessa ei tapahdu hoitojonoissa. Ihmisten motivoiminen ajattelun ja asenteiden muutokseen vaatii tietoa, esimerkkejä, rohkaisua ja uskoa muutoksen mahdollisuuteen – nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät toteudu ilman laadukasta viestintää. 

 

Naisen ja miehen kasvokuvat vierekkäin.
Mieliteon viestinnän vastuuhenkilöt, viestintäasiantuntijat Katja Hedberg ja Markus Laakso.

 

LISÄTIETOJA

mieliteko@kuopio.fi