Jaa artikkeli
Teksti: Markus Laakso
Tervetuloa Riisutaanko?-kampanjaamme! Haastamme sinut vapauttamaan mielesi turhista peloista, häpeästä ja ennakkoluuloista.
Haavat paranevat hoitamalla. Mieli kevenee puhumalla. Ymmärrys lisääntyy empatialla. Riisu oletukset ja kohtaa ihminen ihmisenä – avoimesti ja rohkeasti.
Olemme kannustaneet Mieliteon aiemmissa kampanjoissa puhumaan, halaamaan ja unelmoimaan. Nyt riisumme pelon, häpeän ja haitalliset asenteet.
"kohtaa ihminen avoimesti ja sallivasti."
On helpompaa kohdata toinen, kun kohtaa ensin itsensä – avoimesti, rehellisesti ja suojaroolitta.
Ensimmäiseksi on pysähtyttävä ja pantava omat toimintamallit puntariin.
Mistä pelkoni johtuvat? Estääkö häpeä minua tekemästä niitä asioita, joita haluaisin tehdä? Ovatko ennakkoluuloni aiheellisia? Aiheuttavatko oletukset väärinymmärryksiä ja tekevätkö ne elämästäni hankalampaa?
Meill jokaisella on oma historiamme, haavamme ja epätäydellisyytemme. Oman haavoittuvuuden hyväksyminen osoittaa rohkeutta ja opettaa empatiaa. Me kaikki olemme erilaisia, eikä erilaisuutta tarvitse hävetä. Erilaisuus on rikkaus.
Kohtaa ihminen ihmisenä. Tasavertaisena. Ilman ennakkoluuloja. Ilman oletusten ja roolien naamioita.
Ymmärrys lisää ymmärrystä.
Riisutaanko pelko, häpeä ja ennakkoluulot?
Kampanjassa ovat mukana viestinnälliset yhteistyökumppanimme Kauppakeskus Matkus, Kuopion kaupunginteatteri, LähiTapiola Savo ja Osuuskauppa PeeÄssä.
Lue lisää Riisutaanko?-kampanjasta.